Kulttuurialan Yrittäjän Ammattitutkinto

Kulttuurialan yrittäjän ammattitutkinto ja ohjausalan tutkinto yrittäjälle

Karisma Konseptit ja Keski-Uudenmaan Koulutuskuntayhtymä Keuda aloittavat uudet kulttuurialan tutkintojen koulutukset.

Uuden koulutuksen tarjonta on suora tarve tämän päivän muuttuneisiin työmuotoihin, jolloin mm. yhä useampi muusikko ja tanssitaiteilija toimivat yrittäjämäisesti erilaisten yrittäjyysratkaisujen kautta. Tutkinnon suorittajalla voi olla taustallaan vuosien toiminta yrittäjänä tai hän voi olla suunnittelemassa oman yrityksen perustamista. Yrittäjä-sanaa katsotaan tässä sen koko kirjossa, joten kaikki toiminimellä itsensä työllistävät ovat oikeutettuja yrittäjän oppisopimuksella suoritettavaan koulutukseen. Koulutuksen aikana voi myös perustaa oman yrityksen ja tehdä koulutustehtävinään yritystoiminnan käynnistämisen.

Tämän koulutuskokonaisuuden myötä opiskelija voi suorittaa joko Yrittäjän ammattitutkinnon tai ohjausalan tutkinnon yrittäjälle. Kumpikin painottuvat kulttuurialan toimijoihin.
Koulutuksen tietopuoliseen osaan tuo myös vahvaa osaamista yhteistyö Suomen Muusikkojen liiton kanssa.

Koulutuksen järjestetään oppisopimuskoulutuksena.
Hakuaika on 20.6-11.8.2017 ja koulutus alkaa 11.9.2017.
EDIT 19.9.2017: Hakuaikaa on jatkettu 15.10.2017 saakka. Tämän hetkisen tiedon mukaan koulutus alkaa joulukuussa 2017 ja valmistumisaika on joulukuussa 2018.

Lue lisää koulutuksesta ja tilaa hakulomakkeet.